Yhteystiedot
Yläkaupungin Yö ry.
Asemakatu 6
40100 Jyväskylä
Puh. 014-624 970
E-mail: toimisto(at)ylakaupunginyo.fi
Yläkaupungin Yö 2009
Seitsemästoista Yläkaupungin Yö -kaupunkifestivaali järjestetään Jyväskylässä lauantaina 16.5.2009.
Tänä vuonna tapahtuman teemaohjelmisto tuo väriä kaupunkikuvaan esittelemällä pukeutumiskulttuurin nykypäivää ja perinteitä. Vaatteiden ja asusteiden merkitystä ja erilaisia käyttötapoja pyritään tuomaan esiin mahdollisimman monipuolisesti, turhaa ryppyotsaisuutta välttäen. Yläkaupungin Yössä pukeutumiskulttuuria käsitellään Asu vapaa -otsikon alla erilaisten näyttelyjen, muotinäytösten, työpajojen, klubien ja puheohjelman puitteissa. Luvassa on myös suuret naamiaiset, johon kaikki ovat tervetulleita. Naamiaisasun voi itselleen valmistaa vaikka paikan päällä.
Teemaohjelman ohella Yläkaupungin Yö tarjoaa yhden päivän ja yön aikana myös paljon muuta kulttuuria: elävää musiikkia, tanssia, teatteria, elokuvia, performansseja, luentoja, lausuntaa, kuvataidetta ja liikuntaa. Tapahtuma käynnistyy lauantaina iltapäivällä lastenohjelmalla ja jatkuu satojen eri alojen esiintyjien voimin noin 40:ssä tapahtumapaikassa sunnuntaiaamuun asti. Festivaalialue ulottuu Kirkkopuistosta Mattilanniemeen. Kaikkiin Yläkaupungin Yön tilaisuuksiin on vapaa pääsy.
Yläkaupungin Yö ottaa vastaan ilmoittautumisia esiintyjiksi haluavilta. Yhteydenotot 20. 3. mennessä. Rock-yhtyeiltä toivotaan kuultavaksi myös äänite (cd/linkki). Esiintyjille korvataan mahdolliset matkakulut ja tarjotaan talkooateria.
Yhteydenotot:
Yläkaupungin Yö ry.
Asemakatu 6
40100 Jyväskylä
Puh. 014-624 970
E-mail: toimisto(at)ylakaupunginyo.fi
Festivaalin ohjelmalehti ilmestyy huhtikuun lopussa. Samaan aikaan tapahtuman ohjelma julkaistaan myös Yläkaupungin Yön kotisivuilla.
Yläkaupungin Yö kiittää! 26.5.2008
Kategoriat | Uutiset |
---|
Yläkaupungin Yön toimiston väki kiittää lämpimästi yleisöä, esiintyjiä, talkoolaisia ja yhteistyökumppaneita. Tapahtuma onnistui jälleen kerran mainiosti - Ilman teitä Yläkaupungin Yötä ei olisi!
Vielä tarvitaan muutamia vapaaehtoisia! 19.5.2008
Kategoriat | Uutiset |
---|
Tänä lauantaina vietettävä Yläkaupungin Yö kaipaa tekijäjoukkoon vielä muutamia vahvistuksia. Vapaana on vielä seuraavat työtehtävät:
- Yliopiston juhlasali, lavajärjestäjä klo 16-20 ja 20-24
- Alvarin aukio, Omakustannetorin "levykaupan" myyjä
- Ilokiven alakerta, järjestelytehtäviä klo 19-03
- Villa Rana, salivalvoja klo 21-22
- Kampusalue, järjestyksenvalvonta klo 24-03
- Sohwi, äänentoistolaitteiden valvoja klo 20-02.30
- Sohwi Areena (ulkolava), äänentoistolaitteiden valvoja klo 18-22
- Parnell's klo 18.30-21.30 ja 22-01.30
Vapaaehtoiset saavat talkooruuan, Yläkaupungin Yö t-paidan ja kutsun vapaaehtoisten bileisiin pe 30.5.
Ilmoittautumiset mahdollisimman pian Anne Jussilalle, p. 045 638 5212 / annejussila(at)hotmail.com
Uusintalähetys vuoden 2007 tapahtumasta Radio Hearissa! 13.5.2008
Kategoriat | Uutiset |
---|
Radio Hear uusii viime vuoden Yläkaupungin yö -taltiointinsa tiistaina 20.5. kello 19 alkaen. Lähetyksessä kuullaan keikkoja, tapahtumia, luentoja, musiikkia ja ties mitä vuoden 2007 meiningeistä. Lähetys alkaa Vakiopaineesta, kiertää koko tapahtuma-alueen ja päättyy yömyöhään Ns.Klubille Ilokiven yläkertaan. Kuuntele: http://www.hear.fi/