Älylän Ehtoo 20.10.

Yläkaupungin Yö ry järjestää Älylän Ehtoo- klubitapahtuman perjantaina 20.10. Ravintola Sohwissa ja Baari Vakiopaineessa. Seitsemännen kerran järjestettävä Älylän Ehtoo piristää pimeää syysiltaa esittelemällä uusia jyväskyläläisiä bändejä ja muita esiintyjiä. Yleisö pääsee sisään kummallekin klubille yhdellä 3 euron lipulla.

Ilta käynnistyy Vakiopaineessa klo 21.00 miehisellä lavarunoudella, jota tarjoilevat Poetry Slam -suomenmestaruuskisassakin menestyneet Matti Tulla ja Ismo Puhakka. Runojen lisäksi Ismo Puhakka esittää omia laulujaan. Klo 21.45 lavalle pyrähtää syksyllä 2005 perustettu Lintu, joka soittaa englanninkielistä soul-, folk-, jazz- ja maailmanmusiikkivaikutteista popmusiikkia. Ohjelmisto koostuu lähinnä nuoren laulaja-pianistin Linda Tikkasen sävellyksistä. Indiepop-folk-rock-orkesteri Captain Cougar vetää Ehtoon duona klo 22.00 ja Vakiopaineen illan päättää Herätyskerho, jonka sanomaa kuullaan klo 23.15 alkaen.

Sohwilla klubi saa tyylikkään avauksen klo 22.00 The Indigon groovaavan pop-rockin myötä. Tämän vuotisen Big Boom –bändikisailun voittanut Poor Jim tunnelmoi klo 23.00 kevyellä ja melodisella vintage-rockilla. Puoliltaöin lavalle nousee toinen bändiskabavoittaja Oliver, jonka suomenkielinen rock kertoo ihmiselämän vaikeudesta. Oliver on: Jari (laulu ja kitara), Jokke (kitara), Valtteri (basso) ja Tero (rummut). Klo 01.00 alkaen kuullaan Kapula rattaissa -kokoonpanon energistä rock-musiikkia, johon on sotkettu raivokasta suomenkielistä räp -laulua ja kantaaottavia sanoituksia. Musiikkia höystetään myös funk- ja metallivaikutteilla. "Me ollaan tulessa, ja palo leviää kuin kulovalkea!", uhoaa orkesteri, ja päättää Ehtoon asiaankuuluvan näyttävästi.

ÄLYLÄN EHTOO
perjantai 20.10.2006

Vakiopaine
21.00 Matti Tulla ja Ismo Puhakka
21.45 Lintu
22.30 Captain Cougar
23.15 Herätyskerho

Sohwi
22.00 The Indigo
23.00 Poor Jim
24.00 Oliver
01.00 Kapula rattaissa

Liput: 3 euroa
Yhdellä lipulla sisään kumpaankin klubiin!

© Yläkaupungin Yö (2005-2006), Ulkoasu: Tero Ahonen, Toteutus: Jari Pennanen