Kela -indie-elokuvatapahtuma Musica-sali
Kela -elokuvatapahtumassa Musica -rakennuksen auditorion valkokankaan valtaa kotimainen tee se itse-elokuva. 12-tuntinen leffamaraton esittelee harrastajaelokuvan parhaimmistoa ja antaa puheenvuoron paikalle saapuville keskisuomalaisille indie-elokuvantekijöille.
Harrastaja- tai indie-elokuvalla tarkoitetaan suurten tuotanto- ja levitysyhtiöiden sekä valtion tuen ulkopuolista elokuvatuotantoa, usein vailla ammattikoulutusta olevien tekijöiden minimaalisella budjetilla ja maksimaalisella innostuksella syntyneitä leffoja, underground -elokuvakulttuuria, joka tunnetaan myös nimellä findie. Suomen tunnetuin indie-elokuva on vuonna 2005 valmistunut Star Trek-parodia Star Wreck, joka on internet-levityksen kautta saanut miljoonia katsojia.
Findie-kulttuuri syntyi 1980-luvun lopussa kotivideokameroiden yleistyessä. 1990-luvulla harrastajaohjaajat alkoivat saada töitään esille Moon-TV:ssä samaan aikaan kun internet loi verkostoja tekijöiden välille. Digitalisoituminen toi saataville entistä halvempaa kuvaustekniikkaa ja mahdollisti mm. elokuvan editoinnin kotitietokoneella. 2000-luvulla findie-harrastajien ja -elokuvien määrä on ollut jyrkässä kasvussa. Suomessa harrastajien etuja ja näkyvyyttä ajaa Findie ry, joka julkaisee vuosittain kokoelma-DVD:n sekä järjestää findie-elokuvanäytöksiä ympäri Suomea.
Kela-tapahtumassa nähdään tämän hetken mielenkiintoisimpia indie-elokuvia. Esitettävät elokuvat edustavat monia eri genrejä, mukana on muun muassa komediaa, toimintaa, musiikkivideoita ja kauhua. Omaa tuotantoaan tapahtumassa esittelevät keskisuomalaiset elokuvantekijät: Timo Puustinen viimeistelee tänä vuonna valmistuvaa Sanansaattajaa, joka on hänen toinen koko illan elokuvansa. Huba-komediatuotantoaan puolestaan esittelevät Jukka Mäntylä, Jari Varsaluoma ja Jukka Varsaluoma
Elokuvien katselun lomassa Kela-tapahtumassa annetaan aikaa myös puheelle. ”Tee se itse -elokuva tulee, uskallatko katsoa?” –paneelikeskustelussa pureudutaan vahvassa nousussa olevaan findie-ilmiöön. Toimittaja Eila Tiaisen johdolla indie-elokuvantekijä Timo Puustinen, kriitikko Marko Ahonen ja elokuvatutkija Juha Oravala keskustelevat mm. harrastajaelokuvatuotannosta ja sen vaihtoehtoisesta levityksestä sekä findie-elokuvasta vastakulttuuri-ilmiönä.
Ohjelma
klo 14:00 Musiikkivideoita
klo 15:10 Huba 4 (2005) ja Mäx – miesten kanava (2007), tekijävieraina Jukka Mäntylä sekä Jari ja Jukka Varsaluoma
klo 16:20 Sandwich Course (ohj. Team Splattenstein, 2004) ja 2019 – Il Ultimo Silenzio (ohj. Team Splattenstein, 2006)
klo 17:30-19:30 Indie-elokuva tulee, uskallatko katsoa? -paneelikeskustelu: ohjaaja Timo Puustinen, kriitikko Marko Ahonen, elokuvatutkija Juha Oravala, puheenjohtajana toimittaja Eila Tiainen
klo 20:00 Aika tappaa (ohj. Timo Puustinen, 2006) ja Sanansaattaja (valmistuu v. 2008) elokuvaesitys, vieraana ohjaaja Timo Puustinen
klo 22:15 Barbarium (ohj. Tommi Salama, 2004), Korpinkieli ja vaeltaja (ohj. Tommi Salama, 2006), Parasite Quarantine (Ohj. Esa Jussila, 2007)
klo 00:00 Succubus (ohj. Sami Haavisto, 2006)